Pohjatyöt tulee tehdä huolella. Siirtonurmi tarvitsee tasaisen, hyvän ja ravinteikkaan pohjan parhaan mahdollisimman lopputuloksen ja kasvualustan saamiseksi. Mikäli pihassa on vanhaa nurmikkoa, se tulee ensin poistaa tai jyrsiä. Jos taas pohjana on esimerkiksi savimaa, kannattaa sekaan täyttää hieman hiekkaa jotta vesi pääsee läpi eikä jää seisomaan saven pinnalle. Päälle täytetään ja tiivistetään noin 15cm verran ravinteikasta multaa. Multaa saa kalkita ja lannoittaa, kunhan ne saa kunnolla maa-aineksen sekaan. Mikäli lannoitetta jää suoraan pinnalle, ne vahingoittavat siirtonurmikon juuristoa polttamalla. Tasaa pohja tiiviisti, niin ettei kuoppia tai epätasaisuuksia jää pintaan. Pohja on tarpeeksi tiivis kun kävellessä ei upota, mutta näkee jäljistä mistä on kävelty. Vesijyrä on hyvä apuväline tähän. Pohjan ollessa valmis, kannattaa pohjaa kastella edellisenä iltana ennen asennusta, kelistä riippuen. Pohjassa on hyvä olla kosteutta kun asennus aloitetaan.
Itse asennus on syytä aloittaa heti, koska siirtonurmikko ei kestä varastointia. Suunnittele asennusjärjestys ensimmäisenä, aloittaen esimerkiksi pihan perältä. Asenna rullat tiilikuvion mukaisesti, niin että saumoja jäisi mahdollisimman vähän samoihin kohtiin. Siirtonurmea on helppo muotoilla esimerkiksi puukolla haluttuun muotoon. Asennettu nurmikko tulee jyrätä vielä tasaiseksi. Mikäli asennuskeli on helteinen ja asennettavaa paljon, kastelu kannattaa aloittaa jo asennetulle alueelle heti vaikka asennus olisi vielä kesken. Riittävä kastelu on helppo todeta nostamalla siiirtonurmen reunaa, niin että näkee että pohja on kostea. Tärkeintä ennen juurtumista on, ettei siirtonurmi pääse kuivahtamaan. Aktiivisin kasteluaika on asennusajankohdasta riippuen noin 2-3 viikkoa. Vältäthän muotoilussa aivan pieniä palasia, koska nämä ovat herkempiä kuivahtamaan.
Leikkaa nurmikko ensimmäisen kerran sen ollessa noin 6cm korkeaa. Ei haittaa, vaikka siirtonurmi ei olisi juurtunut vielä kunnolla kiinni, huolehdi vain, että leikkuuterä on tarpeeksi korkealla jottei terä nappaa mattoa mukaansa. 1/3 on sopiva leikkuumäärä kerralla.
Lannoitus voidaan toteuttaa ensimmäisen kerran vasta 2-4 viikkoa asentamisen jälkeen. Vasta asennettua nurmikkoa ei suositella lannoitettavan. Jatkossa tulee huolehtia nurmikon kalkitsemisesta ja lannoituksesta yleisien ohjeiden mukaisesti, jotta nurmikko pysyy kauniina vuodesta toiseen. Siirtonurmi kestää tiheytensä vuoksi kulutusta huomattavasti paremmin kuin itse kylvetty nurmikko ja sopii näin ollen vaativiin kohteisiin erinomaisesti.
LAMMIN SIIRTONURMI OY
Mutastentie 3
16900 LAMMI
info@lamminsiirtonurmi.fi
OTA YHTEYTTÄ
Sitä laadukkaampaa siirtonurmea